"Parikin" päivää meni tässä postauksien välissä. On tullut taas lenneltyä suuntaan ja toiseen. Käväsin keikalla 233km:n päässä. Oli ihan huikeaa olla töissä pienessä terveyskeskuksessa. Ruotsinkielinen oli kunta mutta ihan suomella pärjäsin. Olin kuulemma tosi tutun näköinen nii mikäpä siinä oli sinne mennessä. Sanoinkin sitte että sehän on mukava ku ollaan jo valmiiksi tuttuja nii mun ei tarvi kovasti teitä ujostella. Siinäpä se päivä sitte meni, vieras tietojärjestelmäkin taittui ihan tuosta vaan melkein kertaheitolla ja pystyin tekee hommat ihan täysteholla. Ihanko vähän hiveli tämän työttömän itsetuntoa ja rohkeutta. Ottivat tiedot ylös että voivat soittaa taas keikalle. Sanoin että ehkä ihan yhden päivän takia en tule mutta muutama pv peräkkäin vois olla jo eri asia.

 

Välissä ollu semmosia huvittavia päiviä että ku on käyny Englannintunnilla nii on jääny jutteleen jonkun toisen seuraa kaipaavan emännän kanssa kadulle tunniksi. Ihan jees oli ja tuntu että molemminpuolinen ymmärrys auttoi molempia. Mikäpä siinä, ihan on mukavaa olla vaikka mummon kaveri. Olen tässä etsinyt jotain hyvää vapaaehtoishommaa aikani kuluksi. Pääsin kokemusasiantuntijakoulutukseen, mikä on yhteensä nelipäiväinen. On kokemusta AS-nuoren elämästä ja vanhempana olemisesta. Miksen jakaisi tuota kokemuksellista tietoa koska siitä on apua nuorelle, hänen perheelleen, asiantuntijoille ja hoitaville tahoille. Tuntuu hyvältä että voi kääntää haasteellisen asian elämässä tuolla tavalla vahvuudeksi ja toisille jaettavaksi arvokkaaksi tiedoksi.

 

Yhtäkkiä tässä mietin että henkilökohtaisessa elämässäni tämä lokakuu on ollut suuria elämänmuutoksia täynnä. On ollut elämäni muuttanut rakkaudentunnustus, jonka myötä sain itselleni turvallisen ihmisen elämääni ja jonka kanssa solmittiin avioliitto ❤️. Toteutettu unelma ja lähdetty Ugandanmatkalle. Fudisjoukkueen veikkausliigaan nousu, Stadin derbyn voitto...  (veikkausliigaan nousun vuoksi vois vaihtaa hääpäivän paikkaa koska päätösmatsit ajoittuu just hääpäivän aikaan 😏).

 

Vuosi sitten oli varmasti elämäni vaikein kotiinlähtö Oulusta kun ei voinut sanoa "nähdään sitten". Niin että tulisko joku vähän itkemään mun kanssa tänne 😞 Klassinen musiikki, tuokio nojatuolissa auttanee asiaan.

 

Eilen illalla kirjoitin lapselleni Irlantiin: "Elä kulta just tätä hetkeä koska voin sanoa että se jää sulle mieleen. —Anna tuleville muistoille vahva kokemus". Elämä on vahvaa aikaa ❤️